Esillä

William Hill keskeyttää vedonlyönnit Kreikan eroamisesta EU:sta vuonna 2015

William Hill keskeyttää vedonlyönnit Kreikan eroamisesta EU:sta vuonna 2015

Lähes koko maailma seuraa tarkasti Kreikkaa finanssikriisin kehittyessä, ja samaan aikaan vedonvälittäjä William Hill on lopettanut vedonlyöntien vastaanottamisen Kreikan erosta euroalueesta ennen seuraavan vuoden loppua.

Kun Kreikan hallitus julkisti aikeensa järjestää kansanäänestys lainanantajien takuuehdoista, vedonlyöjät ryntäsivät asettamaan panoksiansa. Kansanäänestys tapahtuu vasta ensi viikolla, mutta Willian Hillin mukaan tilanne Kreikassa on tällä hetkellä liian räjähdysherkkä vedonlyöntien vastaanottamiseksi.

Kun William Hill sulki vedonlyönnit Kreikan erosta, todennäköisyydet Kreikan pysymisestä euroalueessa vuoteen 2016 saakka olivat 2/9, ja todennäköisyydet Kreikan eroamisesta olivat pudonneet 5/1:stä 3/1:een.

Esillä

Liisa Jankko kasvoi Kaliforniassa ja on pakissut siitä asti, kun oppi käyttämään puhelinta. Liisa jutusteli Internetissä kun useimmat meistä vielä opettelivat käyttämään sähköpostia. Hänen ensimmäinen matkapuhelimensa painoi yhtä paljon kuin piano, mutta siitä alkoi hänen mobiiliteknologian uransa. Liisa rakastaa mobiili- ja sosiaalisista peleistä kirjoittamista.

More in Esillä

Big Time Journey -kolikkopelissä kerätään voittoja matkalla aikojen halki

Big Time Journey -kolikkopelissä kerätään voittoja matkalla aikojen halki

Lea UusivirtaAugust 26, 2015
Laittoman vedonlyöntiringin johtajat myönsivät syyllisyytensä

Laittoman vedonlyöntiringin johtajat myönsivät syyllisyytensä

Lea UusivirtaJune 9, 2015
5 askelta rahalla kauppaa käyvän Forexin luontiin

5 askelta rahalla kauppaa käyvän Forexin luontiin

Laura KariMarch 1, 2015
SuperLenny Casino on käytettävissä mahtavalla kasinopelien valikoimallaan

SuperLenny Casino on käytettävissä mahtavalla kasinopelien valikoimallaan

Lea UusivirtaJanuary 10, 2015
Gorilla Casino avautuu BetSoft Gamesin kanssa

Gorilla Casino avautuu BetSoft Gamesin kanssa

Lea UusivirtaSeptember 22, 2014
Tivoli Casino käynnistää uuden TV-kampanjan

Tivoli Casino käynnistää uuden TV-kampanjan

Lea UusivirtaSeptember 6, 2014
Kuntoutuskeskuksen leikkaukset saattavat nostaa terveydenhuollon kustannuksia, varoittaa hyväntekeväisyyspäällikkö

Kuntoutuskeskuksen leikkaukset saattavat nostaa terveydenhuollon kustannuksia, varoittaa hyväntekeväisyyspäällikkö

Lasse SaariAugust 22, 2014
Uusi seiväshypyn Suomen ennätys

Uusi seiväshypyn Suomen ennätys

Lasse SaariAugust 7, 2014
Microsoftin irtisanomiset ravistavat suomalaisia työntekijöitä

Microsoftin irtisanomiset ravistavat suomalaisia työntekijöitä

Laura KariJuly 24, 2014